Huomenta!! Vihdoin viikonloppu ja mä jopa voisin sanoa että loma
♥. Mun syysloma kestää koko tulevan viikon (onneksi) ja tuntuu, että syksy on mennyt paljon edellistä nopeammin. Tosiaan, tällä viikolla oli vielä parit kokeet, mutta nyt kerään voimia täyden viikon, enkä edes ajattele koko koulua;-). Lomasuunnitelmia ei pahemmin vielä ole, mutta tiedossa on ainakin yksi Jyväskylän reissu. Loppulomasta saadaankin pitkästä aikaa tänne Varkauteen tuttuja Tampereelta
♥. Kuitenkin pääosin rentoudun sohvannurkassa kavereiden ja leffojen kanssa!
Tämän viikon maanantai, sekä torstai vierähti salilla treenatessa. Yleensä vietän maantain ja tiistain salilla, mutta tällä kertaa tiistai silsälsi pelkkää kokeisiin lukua. Keskiviikko poikkeuksellisesti vierähti Soisalo-opistolla, sillä tanssin kahdessa eri ryhmässä, ja harjoitukset sattui samalle päivälle.
Viikonloppu alkoi ihanasti eilen tyttöjen leffaillalla
♥. Tällä kertaa vuokrattiin komedia nimeltä
The Other Women, ja kivana yllätyksenä se oli tosi hyvä! Torstaina bongattiin Mintun kanssa
Ben & Jerry's jäätelöt alennuksessa K-marketissa, ja arvata saattoikin, että sinnehän me sitten eilen suunnistettiin herkkuja ostamaan, heh;-). Valitsin ekaa kertaa tämän
Greek Style Frozen Yogurt, koska oon kuullut siitä pelkkää hyvää, joten olihan se pakko ottaa testaukseen. Valehtelematta tämä jäätelö pääsi heti mun top 3 -listalle.
Nyt lähden takaisin sohvalle katsomaan Netflixiä♥.
Voikun kiva blogi! Sait juuri uuden lukijan ;-)
VastaaPoistabtw, käy kattoo munki blogi http://www.elisamartta.blogspot.fi/
Ihana kiitos♥ Käyn kurkkaamassa!
PoistaTuo frozen yogurt jäätelö on tosi hyvää! :3
VastaaPoistaJep, rakastuin;>
PoistaOmpas sulla kiva ulkoasu ja banneri =)
VastaaPoistaJos kiinnostaa, käy kurkkaamassa munkin blogi http://sinissofia.blogspot.fi/
Kiitos paljon:-)! Käyn katsomassa
Poistaui ootpa nätti! :') ja tosi kivan olonen blogi tämä, tykkään!
VastaaPoistaWau kiitos!♥
PoistaVoiiii että sulla on ihan uskomattoman ihana tuo sun banneri!! Niin ihanan kesäinen et haluisin varata heti lentoliput johki kauas lämpimään :) Eksyin ihan sattumalta tänne sun blogiis ja tulin kyllä jäädäkseni eli said uuden lukijan :)
VastaaPoistaJos sua hiusjutut kiinnostaa niin käy ihmeessä kurkkimassa mun blogia :) Opiskelen kampaajaksi ja kirjottelen hiusjutuista :) http://beautyhair4.blogspot.fi/?m=1
Apua kiitos tositosi paljon sulle!!♥ Käyn tutustumassa sun blogiin:>
Poista